Olen Turussa asuva, monitaiteellisesti suuntautunut kuvataiteilija. Aloitin yhteistyön Pohjoisen oopperakomppanian kanssa vuonna 2021, kun minua pyydettiin mukaan työryhmään ideoimaan teoksia Hallavalot-tapahtumaan Vaalaan Pelson kylälle, jossa lapsuuskotini sijaitsee. Toteutin tapahtumassa Tarinoita suolta -nimisen performanssiteoksen, jota varten kirjoitin tekstin Pelsonsuon synnystä, kuivatuksesta ja kylän kehittymisestä. Toteutin lukuperformanssin nuotion äärellä mm. entisistä ja nykyisistä kyläläisistä koostuville yleisölle kahdeksan kertaa.
Esitysten jälkeen syntyi spontaania muistelua ja keskustelua. Tämä oli minulle monessa mielessä vahva aikamatka, jonka jälkeen olen käsitellyt taiteellisessa työskentelyssäni enenevässä määrin suhdetta maahan ja kotiseutuun. Yhteistyö komppanian kanssa on tarjonnut tälle työskentelylle puitteita ja yhteisön, jonka luovassa ja välittömässä ilmapiirissä on kiinnostavaa kokeilla taidemuotojen rajoja.
Tällä hetkellä työstän teosta, jossa luodaan yhteyttä Oulujoen olemukseen yhdessä runoilija Isa Aspin kanssa. Olemme molemmat kotoisin Vaalasta ja meillä on kummallakin sukujuuria Oulujärven ympäristössä. Minä elin lapsuuteni Pelsolla, Isa taas syntyi ja kasvoi Oulujoen varressa. Myöhemmin Isan perhe muutti syvemmälle sisämaahan, saman joen alkulähteille Kainuuseen. Meillä on paljon yhteistä, kuten talonpoikainen sukuperintö, rakkaus villiin luontoon, taiteellinen kunnianhimo, kiinnostus mystiikkaan ja into edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Meitä erottaa aika. Isan kuolemasta tulee 12.11.2023 kuluneeksi 151 vuotta. Hän elää “vapaan” joen aikaa, minä voimalaitosten ja valjastetun joen aikaa.
Isa Asp on esillä tulevan teokseni toisena tekijänä, tasavertaisesti teoksen syntyyn vaikuttaneena henkilönä. Yhtenä teoksen elementtinä on hänen tunnetuin runonsa “Aallon kehtolaulu”. Käyn Isan kanssa vuoropuhelua teoksesta ja teoksessa. Mutta kuinka on mahdollista toteuttaa yhteisteos eri ajassa eläneiden kesken? Tämä on vakava kysymys, johon liittyy myös eettisiä haasteita – Isahan ei konkreettisesti ole kanssani tasavertaisessa asemassa. Kyse onkin ennemmin ehdotuksesta asenteeksi, joka auttaa sekä minua että kokijoita pääsemään sisälle teokseen. Se miten kerron teoksesta, on osa teosta. Taiteessa kaikki on mahdollista – suhtaudun tähän väittämään niin kirjaimellisesti kuin se on mahdollista.
Olen tehnyt kuluneen kesän aikana tutkimusretkiä Isan kotipaikoille Oulu- ja Emäjokien varsilla. Oppaana on toiminut julkaistut osat Isan laajasta kirjallisesta jäämistöstä ja muu häntä koskeva kirjallinen aineisto. Heinäkuussa vierailin Isan haudalla Jyväskylässä. Olen etsinyt, kokeillut ja löytänyt ajattelemisen ja olemisen tapoja, joilla olen päätynyt matkalle paikan ja ajan rakenteisiin.
Työmenetelmäni on aikaan uppoaminen. Se on hankkiutumista odotuksista vapaaseen tilaan, jossa ei ole kiirettä, vaatimuksia, oletuksia. Silloin voi ymmärtää aikaa toisin kuin arkitodellisuuden ja historiallien ulottuvuuden konteksteissa. Vaeltelen fyysisissä ja tekstipohjaisissa maisemissa, kuuntelen. Joskus on mahdollista aistia se, mikä on eri aikakerroksille yhteistä. Olla kuin aalto, oksa, kivi, pilvi. Tätä kirjoittaessani tajusin, että voin kumota aiemman lauseen jossa väitin ajan erottavan meitä, minua ja Isaa. Se mikä äkkiseltään näyttää erottavan, onkin jotain – kuin ainetta – joka yhdistää. Kuin aalto, joki.
Teosprosessin etenemistä voi seurata Instagramissa Isa ja Oulujoki sekä Isa ja rakkaus -otsikoilla nimetyissä kohokohdissa.
Mari Kämäräinen, kuvataiteilija ja performanssitaiteilija
Kuva: Maiju Pohjanheimo
