Sananen tuottajalta

Tyrnävällä vihmoo piikkistä vettä, kun pieni poika alkaa tavoitella kädellään Vanhan Nahkatehtaan kiviseinällä pehmeästi liikkuvaa pisaraa. Poika jatkaa värikkäiden pisaroiden tavoittelua, ja pian pojan sekä

Ensilumia

Ensilumi tuo usein tunteen siitä, että jotain vanhaa jää taakse ja siirrymme kohti pimeää, tuntematonta aikaa. Lumia-tekniikalla toteutettu teos heijastelee tätä murrosvaihetta. Installaatio: Jani Pitkänen

Pisarat kosmoksessa

Pisara on kokonaan tai lähes kokonaan vapaan pinnan ympäröimä, pieni määrä nestettä. Pudotessaan pisara ei vain leviä pinnalle, vaan räiskähtää. Roiskeen saa aikaan mikronin eli

Portti

Kun kuljet Portista, astut uuteen valoon. Uuteen, värikkääseen ja ehkä hieman vinksahtaneeseen valoon, joka heijastaa sinulle jotain verestä ja erilaista. Se on muuta kuin pelkkää

Kuin aalto, joki

Kuin aalto, joki  on Mari Kämäräisen ja Isa Aspin yhteisteos. Isa Asp on syntynyt Vaalan Myllyrantaan keväällä 1853 ja Mari Kämäräinen Vaalan Pelsonsuolle syksyllä 1987.

Kurkistus

Kurkistus Tuonpuoleinen, tuonilmainen, tuoni ja tuonela. Moni on sinne siirtynyt, mutta vain harva palannut. Kun vastaan tulee sammalien pehmustama portti, mitä teet? Mietitkö, mitä maa

Peilipoika

Peilipoika Korvesahan se asu, Tyrnävän Peilipoika.  Armas Pasanen (23. toukokuuta 1894 Tyrnävä – 16. marraskuuta 1937 Tyrnävä) oli selvänäkijä joka käytti välineenään kahta peiliä. Niiden

Merivaimo

Kauan sitten Skotlannin yläpuolen saaristoissa huhuttiin selkieistä, eli mystisistä olennoista jotka pystyivät muuttumaan hylkeistä naisiksi riisumalla hylkeennahkansa. Jos selkien sattui yllättämään ihmismuodossaan ja sai anastettua

Haavruuva

Västätuuli johdattaa venettä läpi kontohöyryjen hämärtämää merta, joka on kuin haltiain ja keijulaisten suuri taajomakenttä. Kontopilvestä kuuluu yhtäkkiä pitkä ja valittava naisen huuto, joka vavisuttaa

Joen aika

Olen Turussa asuva, monitaiteellisesti suuntautunut kuvataiteilija. Aloitin yhteistyön Pohjoisen oopperakomppanian kanssa vuonna 2021, kun minua pyydettiin mukaan työryhmään ideoimaan teoksia Hallavalot-tapahtumaan Vaalaan Pelson kylälle, jossa

Nainen seisoo terassilla ja pitää kädessään hengarilla roikkuvaa paitaa. Ympärillä on vaaterekkiin ja pyykkinarulle hengareissa ripustettuja vaatteita. Taustalla näkyy puita.

Betonia ja silkkiä

Mekkoja on kymmeniä, ja ne ovat yhdessä yllättävän painavia. Kannamme Muhoksen kunnan oopperakomppanialle lahjoittamia mekkoja ulos terassille Jennin kanssa, ripustamme niitä pyykkinarulle ja mattotelineeseen, vaaterekkiin

Ei enempää taiteilijoita