De profundis -projektin kuvallinen tausta
Taiteellisen työskentelyni lähtökohta, oli kyseessä sitten maalaus, veistos tai installatio, on aina kuva. Se voi olla mieli-, muisti- tai valokuva, mutta aina kuva, joka jollain tavalla tuntuu minusta merkitykselliseltä. Merkitystä (mitä-tämä-tarkoittaa?) en mieti, vaan yritän seurata kuvaa ja toteuttaa se tavalla, joka on uskollinen alkuperäisellä aavistukselle. Joskus tämä onnistuu, joskus ei.
De profundis -teos syntyi kahden kuvan yhdistymisestä. Lauta-aitakuutio sai ensimmäisen versionsa jo 1995 nimellä Omakoti. Myöhemmin, vuonna 2017, aitoja syntyi kaksi: musta De Profundis ja valkoinen Brave, strong Nation. Suljettu, rajattu tila, tiukka kuutiomuoto, monia merkityksiä kantava aita ja minimalistinen väriskaala tekivät kokonaisuudesta puhuttelevan. Sisätila, jonne voi kurkistaa, antoi toisen ulottuvuuden; De Profundiksen lattialla oli hukattuja hanskoja, Brave, strong Nationissa kirkkaasti valaistu suolakerros.
Toinen kuva tarttui mieleeni eräissä avajaisissa, joissa sopraano Jenni Kinnunen oli esiintymässä. Musiikki ja esittäjän olemus synnyttivät voimakkaan mielikuvan laulajasta hämärässä, suljetussa tilassa. Siihen aikaan sunnittelin muutaman kollegan kanssa merikonttinäyttelyä, jonka puitteissa ehdotin Jennille yhteistyötä. Merikontti ei koskaan toteutunut, mutta idea jäi vaivaamaan.
2019 valkoinen aitakuutio oli mukana Pikinen Poloku -ympäristötaidetapahtumassa. Ehdotin Jennille mukaan tulemista. Oulun Taiteiden Yönä 2019 Jenni esitti osan Vanna -kokonaisuudesta. Kaunis kesäyö, kukkiva niitty ja kaihoisa laulu aidan takaa loivat kiehtovan kokonaisuuden: uudenlaisen tavan esiintyjän ja yleisön kohtaamiselle ja uuden ulottuvuuden omaan teokseeni. Kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Sittemmin olemme kehittäneet esitystä, mutta pyrkineet säilyttämään sen ytimen. Tasavertainen suhde kuvataiteen ja musiikin välillä, niiden välinen jännite ja vuoropuhelu, ympäristön, yleisön ja esiintyjien luoma kokonaisuus ovat elementit, joita variomalla löydämme joka esitykseen aina oman virityksensä.
Minulle henkilökohtaisesti kyseessä on aina pieni ihme, veistokseni laulaa.
Raimo Törhönen
Kuva: Inkeri Jäntti
