Mezzosopraano Annemari Moilanen on valmistunut vuonna 2016 musiikin maisteriksi Berliinin Hochschule für Musik ”Hanns Eisler” -musiikkikorkeakoulusta pääaineenaan klassinen laulu professori Anneliese Friedin johdolla. Annemari valmistui vuonna 2014 musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulusta opettajanaan laulun yliopettaja Airi Tokola ja vuotta aiemmin hän teki kasvatustieteen maisterin tutkinnon Oulun yliopistossa pääaineenaan musiikkikasvatus.
Annemari Moilanen on laulanut Oulun kamariokesterin alttosolistina J. S. Bachin oratorioissa. Lisäksi hän on toiminut näyttelijänä ja laulajana Oulun kaupunginteatterissa. Annemari on esiintynyt Frankfurt an der Oder –orkesterin solistina Berliinin konserttitalon oopperagaalassa ja vieraillut Neuköllner Operin OpenSpace Armida –produktiossa. Korkeakouluprojekteina Annemari on laulanut 2. naisen roolin W. A. Mozartin oopperassa Taikahuilu ja Siebelin roolin C. Gounod’n oopperassa Faust.
Toukokuussa 2016 Annemari kantaesitti yhdessä Oulun Sinfonian kanssa Sanna Ahvenjärven hänelle säveltämän kamariteoksen Elämän ja kuoleman lauluja. Vuonna 2019 hän lauloi Prinssi Orlofskyn roolin J. Straussin operetista Lepakko Clyde Opera Groupin tuotannossa Glasgow’ssa. Vuosina 2017–2021 Annemari Moilanen oli kiinnitettynä Chemnitzin oopperan oopperakuoroon.