Uppo-Nalle löytää ystävän

Kyösti Haatasen säveltämä koko perheen ooppera Elina Karjalaisen teoksen mukaan.

Tulevat tapahtumat

Uusia esityksiä ei ole tällä hetkellä kalenterissa

Pieni vihainen poika heittää Alfonso-nimisen nallen yli laidan. Se ajehtii merellä lähes upoksissa, kohtaa Raittiin Hain ja sukellusveneen, jonka päällikkö julistaa sen hylyksi. Mutta eihän kukaan tahdo olla yksinäinen ja hylky! Aallot heittävät Uppo-Nallen rantaan, jossa se tapaa Reetan, Laulavan Lintukoiran ja Äidin, joka bakteerikammosta päästyään päättää paistaa uusille ystävyksille lettuja.

Myöhemmin kaikki matkustavat laivalla eläinlääkärin luo, sillä Laulava Lintukoira täytyy rokottaa ja samalla tutkitaan Uppo-Nallen vetisyyttä. Ystävyys ei ole aina ruusuilla tanssimista, ja joskus kieli on kuiva ja sanoo ikäviä asioita, vaikka ei niitä tarkoittaisi. Reeta ja Uppo-Nalle osaavat kuitenkin sopia riitansa, ja sitten heillä on taas hauskaa!

Haatasen teos on voittanut Kuopion IV valtakunnallisen sävellyskilpailun vuonna 2010, jolloin se sai ensiesityksensä konserttiversiona. Pohjoinen oopperakomppania on tuottanut teoksen ensimmäistä kertaa näyttämölle.

Teos on saanut tukea Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnalta, Oulun ammattikorkeakoululta, Musiikin edistämissäätiöltä sekä Olvi-säätiöltä.

Esityksen kesto on vajaa tunti, ja se on suunnattu erityisesti 5—11-vuotiaille sekä heidän vanhemmilleen.

Työryhmä

  • Uppo-Nalle — Antti Annola
  • Reeta — Iida Lehtonen
  • Vanha kalastaja, Vanha kissa ja Sukellusveneen kapteeni — Jussi Juola
  • Laulava Lintukoira sekä Sukellusveneen perämies — Tuomo Rahko
  • Äiti, Sukellusveneen matruusi — Sari Hourula
  • Raitis Hai, Eläinlääkäri sekä Usko, Toivo & Rakkaus -laivan kapteeni — Aki Saarela
  • Usko, Toivo & Rakkaus -laivan perämies sekä pianisti — Petteri Turunen
  • Ohjaus — Anna-Kaisa Järvi
  • Lavastus — Anna-Kaisa Järvi, Jenni Kinnunen ja työryhmä
  • Puvustus — Oulun seudun ammattiopiston vaatetusartesaaniopiskelijat Johanna Pelkosen ja Ritva Marttila-Vesalaisen johdolla
  • Valot — Jari Haavikko, Jenni Kinnunen ja työryhmä
  • Koreografia — Jarkko Lehmus
  • Sävellys — Kyösti Haatanen

Menneet tapahtumat

Tapahtumia ei löytynyt
Näytä lisää