Paperin työt

Installaatioessee-runoteos paperi- ja metsäteollisuuden perinnöstä

Tulevat tapahtumat

Uusia esityksiä ei ole tällä hetkellä kalenterissa

Monitaiteellisesssa installaatioessee-runoteoksessa ohjaaja-dramaturgi Jenni Kinnunen tutkii suhdettaan metsään ja metsäteollisuuteen. Teoksen osat levittäytyvät vessoista voimalaitoksiin ja metsiin. Teos elää elämäänsä myös kulttuurilehti Kaltion esseissä.

Teos on osa Pohjoisen oopperakomppanian Oulu2026-ohjelmaan kuuluvaa Vesivoimalaitokset-sarjaa.


Isä työskenteli 42 vuotta Varkauden paperitehtailla. Tuona aikana nimet työtakkien selkämyksissä ehtivät vaihtua moneen kertaan: A. Ahlström, Enso-Gutzeit, Stora Enso. Isä kulki elämäänsä yhtä matkaa suomalaisen metsäteollisuuden kanssa. Jälleenrakennusajan kukoistus muuttui hitaasti verkkaiseksi rappioksi, joka eteni muistisairauden tavoin. Olivatko ensimmäiset merkit läsnä jo 80-luvulla vai jo aiemmin? Mistä metsäteollisuus tuli ja minne se on menossa?
– ote teoksesta Paperin työt

Teos on ollut esillä ja koettavissa vuosina 2023 Oulun Taiteiden Yössä., Muhos Lifestyle Festivalilla sekä Seitenoikean vesivoimalaitoksella Fortumin tarjoaman voimalaitoskierroksen yhteydessä. Vuonna 2024 teos vieraili Islannissa Hellisheiðin geotermisen voimalaitoksen edustalla sekä Heiðmörkin suojelumetsässä.

Työryhmä

Runot, dramaturgia, installaatio & esiintyjä – Jenni Kinnunen

Musiikki – Hildegard Bingeniläinen: Karitas-antifoni

Saksofoni & musiikin sovitus – Anna-Sofia Anttonen

Musiikin äänitys – Tuukka Tervo

Valokuvat – Íris Stefanía Skúladóttir, Tuomo Rahko, Jenni Kinnunen & Roosa-Maria Kauppila

Tuotanto – Pohjoinen oopperakomppania | The Northern Opera Company

Kiitämme tuesta – Taiteen edistämiskeskus

Seitenoikean esitykset yhteistyössä – Fortum

Menneet tapahtumat

MULF III Muhos Lifestyle Festival 2023

Tapahtuma alkaa

02.09.2023
@ 18:00
Tuomalaan taiteilijakoti, Hartikantie 41, Muhos
Seitenoikean vesivoimalaitos

Tapahtuma alkaa

14.09.2023
@ 13:00
Seitenoikeantie, Hyrynsalmi/Ristijärvi | Vapaa pääsy, max. 15 hlöä | Ilmoittautuminen sähköpostilla Osta lippuja -painikkeen kautta 13.9. mennessä
Designtori

Tapahtuma alkaa

18.08.2023
@ 14:00
Vanhan villatehtaan vessa, Pikisaarentie 17, Oulu | Vapaa pääsy
Taiteiden Yö

Tapahtuma alkaa

17.08.2023
@ 14:00
Vanhan villatehtaan vessa, Pikisaarentie 17, Oulu | Vapaa pääsy
Heiðmörk

Tapahtuma alkaa

14.11.2024
@ 14:00
161 Reykjavík, Iceland
Hellisheiði

Tapahtuma alkaa

14.11.2024
@ 11:00
Kolviðarhóll, 816 Ölfus, Iceland
Näytä lisää