Merivaimo

Kauan sitten Skotlannin yläpuolen saaristoissa huhuttiin selkieistä, eli mystisistä olennoista jotka pystyivät muuttumaan hylkeistä naisiksi riisumalla hylkeennahkansa. Jos selkien sattui yllättämään ihmismuodossaan ja sai anastettua hänen hylkeentaljansa, nainen ei voinut muuttua takaisin hylkeeksi ja karata pois. Nämä olennot olivat kotoisin pohjoisesta ja heidät tunnettiin myös nimellä finfolk.

Joskus pienen, syrjäisen rantakylän kalastaja palasi reissuiltaan kauniin, kalpean ja hiljaisen vaimon kanssa. Kysymyksiä ei kyselty. Joskus vaimot katosivat, jättäen jälkeensä lapsensa ja miehensä. Vuosia myöhemmin kerrottiin tarinoita merestä nousevista hirviöistä, puoliksi ihmisistä ja puoliksi eläimistä, jotka vaelsivat öisin rannoilla vaikeroimassa. Hirviöistä, jotka tulivat myrskyisinä öinä hakemaan äidittömiä lapsia sängyistään tai noutamaan vanhoja merimiehiä tuonpuoleiseen.

Sivistyksen aikana paikallishistorioitsija merkitsee muistiin keskenjääneistä lauseista ja kuolevien kuiskauksista kansantaruja, joissa traagisesta haaksirikosta selviää ainoastaan hylkeennahkaan kääritty pieni vauva. Toisissa legendoissa merestä nousee kummitusnainen, joka rukoilee nahkaista hanskaa lämpimikseen ja hyvänä päivänä saattaa auttaa kalastajan satamaan. Huonona päivänä nainen syö merimiehen sydämen, veren kiiltäessä rantakivillä, mustana kuun valossa.

Vuosisatojen päästä, kun Hailuodon Marjaniemeen voi kävellä ja Pohjanlahti on enää suuri järvi, merenpohjan sopukoista paljastuu omituisia luita, ei aivan ihmisen mutta ei aivan eläimenkään. Merkkejä monimutkaisista rituaaleista, joiden avulla epätoivoiset hyljenaiset yrittivät palata kotiinsa meren syleilyyn ilman varastettua nahkaansa.

Eräältä meren alta nousseelta karulta luodolta löytyy alkukantainen vene ja vanhan miehen muumioitunut ruumis kädet yhdessä kuin rukoillen, ehkäpä toivottomana odottamassa vaimoaan jota rakasti mutta jonka elämän varasti. Tumma vesi huuhtoo hiljaa pyöreitä kiviä eikä paljasta enempää.

**

Kolmiosainen Merivaimo-teos

  1. Merivaimo-videoteos
  2. Hylkyvaimo-installaatio
  3. Hyljevaimo-valokuvateosinstallaatio. Teoksen toteutuksessa on käytetty tekoälysovellusta. Teos saattaa pelottaa herkimpiä ja myös pienimpiä katsojia.

Toteutus: Inkeri Jäntti

Näyttelijä: Eeva-Maria Kauniskangas

Musiikki: Jussi Alaraasakka