Pääsin tutustumaan korrepetiittorin työhön harjoittelijana Brysselin kuninkaallisen konservatorion oopperastudiossa sekä toimiessani laulajien säestäjänä Oulun teatterin ja konservatorion yhteisproduktiossa.
Korrepetiittorin työhön ajautuukin usein joko laulusäestysten myötä tai teatterimaailman kautta. Koulussa syvennyin vocal score -soittamiseen, partituurien tutkimiseen, orkestraalisen soinnin etsimiseen ja ohjelmistotuntemukseen, mutta erityisesti kapellimestarin kanssa työskentelyyn ja orkesterisoittoon. Kaksi viimeisintä tulivatkin opinnoissani eteen jo ensimmäisien kuukausien aikana, ja olo oli aluksi kuin olisi kaarnaveneellä valtamerellä.
Koulutuksen myötä tulivat vahvemmiksi niin eri kosketinsoitinten hallinta kuin eri aikakausien esityskäytännöt. Myös laulajien harjoituttaminen ja fonetiikan hallinta saivat uuden ulottuvuuden, kun näki miten harjoituskopissa antamani ohjeistukset päätyivät realisoitumaan näyttämöllä. Uutena koulutuksessa tulivat musiikin johdon opinnot, laulaminen pianon äärestä sekä minun tapauksessani myös oopperaohjauksen opinnot.
Uutta oli myös kapellimestarin assistentin roolin omaksuminen. Kun produktio siirtyy harjoitusjakson jälkeen itse teatteriin ja orkesteri tulee mukaan, miten huutaa ainoina korvina katsomosta tarvittavan napakka palaute esimerkiksi balanssista ja tekstin selkeydestä hukkaamatta ison tiimin aikaa. Siinä vaiheessa produktiota lavan ympäristössä häärää jo likimain sata ihmistä, ja sosiaalinen älykkyys sekä oman paikan hahmottaminen tuntuvat tärkeimmiltä taidoilta. Lisäksi eikä yhtään vähiten, korrepetiittorista täytyy olla silloin hyötyä, koska hän jos joku tuntee musiikin. Paineet tiimissä saattavat olla valtavat ja ennakoimattomia tilanteita tulee; laulaja säästää ääntään flunssan vuoksi, kapellimestari ei kuule montusta lavalla tapahtuvaa eikä kuoro lavan takaa juuri mitään.
Aikani Briteissä oli syväsukellus teatteriin; Shakespeare ja Sondheim, Britten ja Purcell, loputon kielikylpy, hytinä Skotlannin kylmissä teattereissa liian väsyneenä, mutta aina yhtä inspiroituneena sekä Lontoon helteiset, unettomat yöt myöhäisine esityksineen.
Vapaalla kentällä ja pienessä komppaniassa korrepetiittorin toimenkuva on vapaampi kuin ns. laitosoopperoissa. Korrepetiittori etsii jatkuvasti uusia musiikillisia aluevaltauksia ja tuo näin panoksensa ohjelmistosuunnitteluun. Korrepetiittori on vastuussa yksin produktion musiikin kokonaisuudesta, varsinkin jos kapellimestaria ei ole erikseen. Silloin korrepetiittori vaihtelee rooleja harjoituttajana, soittajana ja johtajana – mutta myös taiteellisena kumppanina ohjaajan, mahdollisen säveltäjän ja libretistin kanssa.
Työryhmätyöskentelyssä korrepetiittori on mukana teoksen synnyssä ja pystyy vaikuttamaan poikkitaiteellisesti. Bonuksena tulevat usein myös matkustelu siirrettävien produktioiden mukana sekä esitysten rakentaminen uusiin paikkoihin. Korrepetiittori saa soittaa osana intiimejä esityksiä ja päästä näin osalliseksi yleisön ja esiintyjien väliseen dynamiikkaan. Isoja kuorokohtauksia, kuten Rigoletton myrskykohtausta tai Toscan 2. näytöksen kuoroa, jää pienissä produktioissa kaipaamaan, mutta kuten muussakin elämässä, kaikkea ei voi saada. Voi saada jotakin sellaista, mitä ei osannut odottaakaan.
Laura Heikkilä
Kuva: Maiju Pohjanheimo
