Pyhäkosken laskija (Faravid I)

Kun jättiläisten aika päättyy ja ihmisen alkaa.

”Kenpä ei olisi kuullut Pyhäkoskesta puhuttavan, Oulujoen suurimmasta ja uljaimmasta koskesta, joka halkaisee maan, putouksineen suvantoineen kymmenen neljänneksen pituisena, hopean-vaahtoisena timantti-vyönä?

Uhaten viskelevät kohisevat kosket kuohunsa korkealle ilmaan, näin mielien näyttää, että herruus on heidän eikä kenenkään muun. Riehuten rientää mahtava tulva sitä tietä, jonka se vuosisatojen kuluessa itselleen raivasi halki törmien, kallioin. Vaahto-suuna se ahneesti nuolee jyrkkiä kallio-seiniä, jotka yksitotisella äänettömyydellä tunnustavat kosken korkeata majesteettisuutta.

Suurta Pyhäkoskea laskeminen on aina yhdistetty hengenvaaraan. Nyt on sitä kyllä perkattu ja kulkua paljon helponnettu. Mutta vieläpä nytkin koski on sangen vaarallinen ja tuopi usein surman. Kansassa pysyykin se luulo, että kosken haltia ihmisiltä yhä vaatii ja ottaakin hengenveroa, vieläpä säännöllisestikin yhden hengen vuodessa.

Syytä jos kysyt tähän haltian vuotuiseen veronottoon, niin saat kuulla kerrottavan Pyhäkosken ensimäisestä laskijasta.”

– Johan Wiktor Calamnius (1873)
Pyhäkosken ensimäinen laskija. Kansantaru Pohjanmaalta.

 

Mitä tapahtuu, kun wagneriaaninen kokonaistaideteos kutistetaan mahdollisimman pieneen ja paikalliseen? Voiko sähköttömällä polulla kuitenkin olla valoa? Pyhäkosken laskija -teoksessa liikutaan autenttisella kansantarun tapahtumapaikalla Muhoksen Leppiniemessä.

”Ennen muinoin, näet, ei Pyhäkoskea kuljettu. Se oli, niinkuin sen nimi osoittaakin, pyhä, eikä sitä uskaltanut kukaan laskea. Vaan nyt oli muka outo mies sen tekevä.”

Työryhmä