Ihmis-luonto (Faravid II)

Mikä on ihmistä, mikä luontoa?

”Miettikää niitä hengen tuskia jotka riuduttavat meitä, väkivaltaisia intohimoja jotka näännyttävät ja masentavat, köyhien harteille kuormattuja kohtuuttomia työtaakkoja ja vieläkin vaarallisempaa velttoutta jonka valtaan rikkaat antautuvat ja joka saa ensin mainitut kuolemaan puutteeseen ja jälkimmäiset kohtuuttomuuksiin.

Ajatelkaa ruoka-aineiden kammottavia sekoituksia, turmiollisia mausteita, pilaantuneita elintarvikkeita, väärennettyjä rohtoja, niiden kaupittelijoiden lurjusmaisuutta, niitä antavien virheitä ja valmistusastioista irtoavia myrkkyjä.

Tarkkailkaa kulkutauteja, jotka ovat levinneet huonolaatuisen ilman kautta suuriin ihmisjoukkoihin, sairauksia, jotka aiheutuvat elintapojemme hauraudesta, yhtämittaisista siirtymisistä talojemme sisätiloista raikkaaseen ilmaan, vaatteiden liian varomattomasta lisäämisestä tai vähentämisestä, ja kaikista hoidoista, jotka liiallinen aistillisuutemme on muuttanut tarpeellisiksi tottumuksiksi ja joiden laiminlyöminen tai puuttuminen vie henkemme tai terveytemme.

Ottakaa huomioon tulipalot ja maanjäristykset, jotka polttavat tai järisyttävät kokonaisia kaupunkeja tappaen tuhansia niiden asukkaita.

Sanalla sanoen, yhdistäkää kaikki nämä vaarat, joita jatkuvasti kerääntyy päidemme päälle, niin käsitätte miten kalliisti luonto on pannut meidät maksamaan siitä ylenkatseesta, jolla olemme sen opetuksiin suhtautuneet.”

– Jean-Jacques Rousseau (2016/1782)
Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista.
Suom. Ville Keynäs.
Tampere: Vastapaino. 121–122.

 

Keväällä kaikki lähtivät luontoon.

Sisko joka ei koskaan lenkkeile, kävelysauvamummo, ylensyötetty koira ja pakollinen retkimakkara. Hamsteri.

Halusimme retkeillä pahan pois, hakea luonnosta terveyttä ja pitkää ikää. Reitit ruuhkautuivat, puistoalueet täyttyivät. Luonnossa sai unohtaa ihmisen osan. Luonto antoi anteeksi kaiken, jopa sen mitä emme edes pyytäneet. Luonto vain oli, meistä välittämättä.

Luonto pelasti. Kiitos luonto.

Ihminen saa luonnoltaan niin paljon.

”Mitä ihmettä? Onko meidän siis tuhottava yhteiskunnat, hävitettävä se mikä on sinun ja minun ja palattava elämään metsissä karhujen keskellä?”

Työryhmä

  • Dramaturgia — Jenni Kinnunen
  • Valosuunnittelu — Jari Haavikko
  • Äänisuunnittelu — Joona Hiltunen
  • Kuvataiteilijat — Päivi Pussila & Pia Hentunen
  • Valokuvat — Inkeri Jäntti